50 vuoden takaa
Palokorpraali Veikko Ryynänen
Venevajan tulipalo Tasavallan Presidentin kesäasunnolla Kultarannassa.
Turun aluehälytyskeskus hälytti Naantalin kaupungin palolaitoksen 9. elokuuta vuonna 1972 klo 08:36 Tasavallan Presidentin kesäasunnolle Kultarantaan. Palokohteeksi ilmoitettiin Kultarannan venevaja.
Hälytysajon aikana totesimme erittäin sankan savunmuodostuksen ja annoin käskyn yleishälytyksen suorittamisesta.
Saavuttaessa palopaikalle oli venevaja jo kauttaaltaan tulen vallassa ja heti tulomme jälkeen sortui venevajan katto alas. Venevajan ja sen sisällä olleiden veneiden suhteen ei olisi mitään tehtävissä. Palon voimaa lisäsi vielä melko voimakas tuuli, joka puhalsi venevajan sisäänajoaukkojen suunnasta. Palon luonnetta voidaan hyvin kuvailla räjähdysmäiseksi.
Veneitä huoltanut matruusi oli saanut kasvoihinsa toisen asteen ja käsiinsä kolmannen asteen palovammoja ja hänet kuljetettiin sairasautolla Turun Yliopistolliseen keskussairaalaan. On aivan ilmeistä, että matruusi pelastui palokohteesta viime hetkillä.
Veneiden polttoainesäiliöissä oli yhteensä noin 1500 litraa bensiiniä. Bensiinimäärät eivät kuitenkaan päässeet syttymään, koska säiliöt olivat täysiä ja suurin osa säiliöiden pinnoista oli vesirajan alapuolella. Sen sijaan veneissä olleiden sammuttimien ponneainepullot räjähtelivät, samoin n. 400 konepistoolin patruunaa.
Laiturin alla sijainnut venevajan sisällä olevaan bensiinin jakelumittariin maalta johtanut kiinteä bensiiniputki saatiin jäähdytetyksi niin ettei repeämistä päässyt tapahtumaan.
Palossa tuhoutui venevajan lisäksi neljä venettä, joista Kultaranta II ja Kultaranta IV olivat Tasavallan Presidentin käytössä ja sijoitettuina venevajaan. Kaksi muuta venettä olivat yksityishenkilöiden omistamia ja olivat venevajan ulkopuolella.
Kultaranta IV ja yksityisten veneet olivat lasikuiturakenteisia ja paloivat erittäin nopeasti vesirajaan saakka, jonka jälkeen ne upposivat. Kultaranta II pysyi pinnalla puisen rakenteensa johdosta, vaikka paloikin lähes vesirajaan saakka.
Uponneesta Kultaranta IV:stä nousi pintaan bensiiniä, joka höyrystyessään oli syttymisaltista laituripuitteissa olevien pesäkkeiden vuoksi. Bensiinin höyrystymisen ehkäisemiseksi suoritettiin vaahdotus sinkoa käyttäen.
Koska palon seurauksena putoili veteen runsaasti palamisjätteitä ja uponneista veneistä nousi pintaan öljyä ja bensiiniä, annoin satamalaitoksen tehtäväksi selvittää öljypuomin tuulen alapuolelle. Puomi helpotti palamisjätteiden keräämistä ja esti niiden ajautumisen lähirannoille.
Valtaosa nykyisin valmistettavista veneistä on lasikuituvalmisteisia. Nyt kun näki millaisella kiihkeydellä tällainen vene palaa puuveneen paloon verraten, tulee ajatelleeksi, onko lasikuituveneiden suunnittelussa ja rakentamisessa otettu huomioon turvallisuusnäkökohtia alkuunkaan riittävästi. Lasikuituvene kehittää palaessaan erittäin voimakkaita ja myrkyllisiä savukaasuja minkä lisäksi palo saa nopeasti rajun luonteen.
Veneiden paloturvallisuuskysymyksissä tarvitaan lisää tutkimuksia, kokeiluja ja selvityksiä ja niiden pohjalta asiallisia määräyksiä. Ehkä niitä nyt tuleekin – joutuihan kiivaan palon kohteeksi tasavallan päämiehen käytössä ollut vene ja voimme vain kuvitella millaisia vakavia seurauksia palolla olisi voinut olla ajon aikana merellä vaikkapa jonkun valtiovierailun aikana.
Raportin kirjoittaja Veikko Ryynänen on Turun Palolaitoksen Veteraanien jäsen ja toimi vuonna 1972 Naantalin palolaitoksella palokorpraalina. Veikko aloitti palomiehenä vuonna 1963 Naantalissa, sai esimiehen viran 1974 ja palomestarin viran 1982. vuonna 1984 hän siirtyi Raision palolaitokselle palomestarin virkaan, josta hän jäi eläkkeelle vuonna 2000.
Turku Heideken tammikuu 1898
Lapsenpäästölaitos palanut.
T. k. 27 p:nä vähää ennen k:lo 10 illalla ilmoittivat palomerkit, että tuli oli irti 3:ssa kaupunginosassa. Täyttä vauhtia riensivät palokunnat ja yleisö palopaikalle, jonne taivaalle kohoavat synkät savupilvet ja tulen valo ohjasivat. Täysien liekkien vallassa oli siellä tri C. von Heidekenin komea korkealle kivijalalle puusta rakennettu synnytyslaitos, joka sijaitsee Arseeninkadun läntisessä päässä viimeisenä oikealla puolella. Tuli oli saanut alkunsa rakennuksen keskustassa olevassa kylpyhuoneessa, josta levisi niin äkkiä, ettei sille voitu mitään. Sakea savu täytti kohta paikalla pääkoridoorin ja uloskäytävän, jotta laitoksen potilaitten y. m. tila alkoi näyttää varsin arveluttavalta. Töin tuskin ehtivät heikossa tilassaan hoitajattarien avulla saada joitakuita vaateparseleita ympärilleen ja pelastua lapset helmassa korkealla olevien ikkunoiden kautta kadulle ja sieltä läheisiin naapuritaloihin tai laitoksen muihin rakennuksiin. Näin surettavassa asemassa olevain sairasten luku nousi kymmeneen. Hurjalla vauhdilla levisi tuli rakennuksen yli niellen kitaansa kaikki mitä palavaa oli. Mitään ei saatu pelastetuksi, kaikki sekä laitoksen että sairasten ja hoitajien omaisuus ja irtaimisto muuttui tuhaksi tunnin kuluessa.
Voimia kysyvää oli se työ, mikä sammutukseen ja tulen ehkäisemiseen tarvittiin. Itseä päärakennusta ei yritettykään pelastaa liekeiltä, sillä se huomattiin heti turhaksi, kun vettä oli alussa vähän ja naapuritaloja uhkasi elementti hävittää väen väkisin. Vastapäätä olevan opettaja Hedmanin uhkean kansakoulurakennuksen puuosassa tuli jo kyti seinissä ja vinnillä samoin kuin hänen puisessa asuinrakennuksessaankin. Rivakkailla voimilla saatiin ne kuitenkin säilytetyksi tulelta, mutta vesi kuitenkin turmeli hieman kouluhuoneita ja ikkunat särkyivät. Kovassa vaarassa olivat myöskin laivuri Engroosin, salvumies Kavoniuksen ja Silanderin perillisten omistamat rakennukset, jotka palopurjeilla ja runsaalla vedellä pelastuivat liekeiltä. Reippaitten palokuntalaisten ansioksi on myös luettava se, että synnytyslaitokseen kuuluva ja ainoastaan noin pari syltä siitä sijaitseva pesutuparakennus estettiin palamasta, vaikka se jo näytti menetetyltä.
Päärakennus jo sillä ajalla ehti melkein kokonaan palaa. Enemmän saapui vettä ja apuväkeä, joka kaikki oli tarpeen, ja kun valkean valta vähitellen saatiin rajoitetuksi, ryhdyttiin yhteisvoimin suuntaamaan kaikista ruiskuista vettä, jota höyryruisku melkoisesti kartutti, palavaa rakennusta kohden. Hataroiksi olivat seinät jo palaneet ja vähitellen ne mustuivat paljosta vedestä, kunnes ne lopuksi noin puolen yön aikana revittiin maan tasalle ja ainoastaan piiput jäivät seisoa törröttämään ainoana jäännöksenä komeasta rakennuksesta. Kaikki muu oli tuhkana vieläpä alustassa olevat halotkin.
Vahinko oli melkoisen suuri. Rakennus ja laitoksen irtaimisto olivat palovakuutetut.
Ansaitsee mainita, että sammutustyöt suoritettiin erittäin rivakasti ja hyvällä johdolla, josta oli seurauksena, että tuli saatiin pysymään päärakennuksessa. Sammutustöihin otti osaa osasto Turun ja venäläisen pataljoonan sotilaita. Uteliasta yleisöä oli saapuvilla tuhansittain. Palotorvien toitotus kesti aamuun asti.
Miten tuli oli alkuun päässyt ja niin äkkiä levinnyt yli rakennuksen, ei ole tunnettu.
ERÄS TULIPALOKUVAUS SUOMEN TURUSTA VUONNA 1875
Toimittaja Ernst Lindberg on muistelmateoksessaan ”I Åbo på 1800-talet” eloisasti kuvaillut Yliopistonkatu 5:ssä tapahtunutta tulipaloa, joka tuhosi myös viereisen, värjäri Köhlerin talon Multavierunkadun varrella.
Hälytys molemmista palotorneista (Puolala ja Vartiovuori) on herättänyt palokuntamiehet kaupungin eri puolilla ja suuren osan kaupungin asukkaista unisin silmin tirkistelemään loimujen punaamaa yötaivasta ja tulen loiston heijastusta tuomiokirkon kuparitornista. Kaupungin palomestari L.G. Liljan nelistäessä lihavan ruunan selässä seuraa ensimmäinen ruisku ja pari vesitynnyriä. Kantapäillä on jo vapaaehtoinen palokunta ja 70-vuotias ruiskumestari Fabian Åkerman komean tukholmalaisen ykkösruiskunsa kanssa. Kohta saapuu paikalle myös VPK:n tarmokas päällikkö A.B. Nordfors, päällikköstandardin liehuessa, hevosella, joka voittaa kaikki muut. Ja niin saavutaan palopaikalle, jossa tavataan valppaita vapaaehtoisen palokunnan miehiä, kauppiaita, tehtailijoita, kirjanpitäjiä, käsityöläisiä, kaupunginpalvelijoita ja tehtaantyöläisiä, kaikki miehiä, jotka katsovat kunniakseen olla ensimmäisiä palopaikalla.
”Vettä, vettä!” huutavat palokuntalaiset. Åkerman on jo saanut ruiskunsa täytetyksi naapuritalon naisten suosiollisella avustuksella. Hän hyökkää tulen kimppuun, joka on jo iskemässä naapuritalon nurkkaan. ”Missä on Grönroos?” kuullaan Nordforsin huutavan. Seuraavassa silmänräpäyksessä nähdään kauppaneuvos Lindblomin renki Viktor Grönroos talon palavalla portilla. Hevonen hypähtelee tuleen joutuessaan, mutta Grönroosin tottuneesti ohjaamana se syöksyy tulen ja savun läpi. Vanha ruiskumestari ja hänen miehensä saavat taas hetken vettä taistellakseen tulen leviämistä vastaan. Viktor Grönroos on monien vuosien ajan ensimmäinen vesitynnyreineen palopaikalla ja on siitä nopeudesta niittänyt monet palkinnot.
Mutta pian ollaan taas veden puutteessa. Talon omistajat ja vuokra-ajurit, joiden velvollisuutena oli vedenajo palopaikalle, eivät olleet erityisen nopsajalkaisia. Vihdoin saapuu niitäkin ja saapuu pitkä jono. Mutta tällä välin tuli oli jo tehnyt tuhonsa, sen voima oli murrettu. ”Tähän asti, mutta ei edemmäs” oli erään päällikön komento ja hänen miehensä panivat kaikki voimansa liikkeelle toteuttaakseen komennon, ja he onnistuivat.
Tulipalon aikana laahusti muuan hevonen askel kerrallaan hinaten neljällä pienellä pyörällä liikkuvaa ruiskua ja sen perään kiinnitettyä suurta vesiastiaa pitkin Linnankatua. Neljä miestä asteli yhtä rauhallisesti sen sivuilla. Siinä kulki laivatelakan vanha ruisku, joka kuului kaupungin kalustoon. Kun oli ehditty Aurakadulle asti, katselivat ukot Puolalan tornin lyhtyjä, sytyttivät piippunsa ja ottivat hiljaisen hetken. ”Kannattaakohan tuota jatkaa ensinkään pitemmälle, palokin taitaa olla jo sammunut”. Palopaikalta palaava palokuntalainen ilmoittikin heille, että tulipalo on loppumaisillaan. Telakan väki tekeekin täyskäännöksen ja laittautuu samaa tietä takaisin, askel kerrallaan. Näin tapahtui aina kun tulipalo sattui ”yläkaupungilla”. Telakan ruisku ei ehtinyt Aurakatua pitemmälle.
Sillä oli ”kaksoissisarkin”, tuomiokirkon ruisku, jota säilytettiin eräässä kirkon kellarihuoneessa. Silläkin oli hevosensa ja ukkelinsa, jotka vihdoin koolle ehdittyään uskaltautuivat kaupungin kuoppaisille kaduille. Mitään urotöitä ei senkään tilille kertynyt.
Palopaikalla, jonka nyt jätämme, on valonleimahdusten jälkeen laskeutunut pimeys. Vapaaehtoiset valmistautuivat lähtemään, he olivat suorittaneet tehtävänsä tulen etenemisen estämiseksi. Jälkisammutus ja raivaus jäivät kaupungin palokunnan hoidettavaksi. Mutta ennen kuin tämä sammutustyö päättyi ja miehistö laskettiin kotiin, oli hoidettavana toisenlainen jälkisammutus omassa keskuudessa. Lähetti oli jo hyvissä ajoin lähetetty olutkauppaan, jonka varastosta oluen nosto rattaille sujui ripeästi. Korkit pois ja pullojen herkullinen sisällys tyhjennettiin miesten kuiviin ja janoisiin kurkkuihin.
Brandluren 31.3.1898
Huono valaistus palopaikalla ei ole niinkään harvinainen valitettava seikka. Useinkin ei ole tarpeeksi lyhtyjä käytettävissä; toisinaan niillä, jotka ovat käsillä, on särkyneet lasit, tahi puuttuu niistä kynttilät. Palokuntien olisi katsottava, että kalustovaunuilla ja ruiskuilla aina olisi tarpeellinen määrä kynttilöillä ja tulitikuilla varustettuja lyhtyjä. Suurta hyötyä on luonnollisesti soihduistakin, mutta ne ovat jonkun verran kalliimmat hankkia ja pitää kunnossa.
Brandluren 31.1.1900 no1
Palanut oluttehdas. Salon kivestä ja puusta rakennettu kaksikerroksinen oluttehdas paloi tuhaksi tammikuun 2 päivänä. Kauppalan vapaaehtoinen palosammutuskunta ja rautatien palomiehistö koettivat turhaan estää liekkien edistymistä. Oluttehdas oli vakuutettu Svea-yhtiössä.
Brandluren 31.8.1900
Lapsi palanut. Liedon pitäjässä paloi heinäkuun 28 päivänä tulipalossa kahdeksanvuotias lapsi. Lapsen isä, joka sitä koetti pelastaa, kärsi kovia palohaavoja.
Brandluren 30.9.1912
Turku
Tulipalo. Syyskuun 14:nnen vastaisena yönä paloi muuan torppa Rieskalähteen alueella Raisioon vievän tien varrella parin kilometrin päässä kaupungista. Toinen aivan vieressä sijaitseva torppa, jonka pääty ja pärekatto jo olivat syttyneet palokuntien saapuessa, pelastettiin vakinaisen palokunnan tynnyriruiskun ja Maarian V. P. K:n erään ruiskun avulla. Kun viimeksi mainittu kunta oli tuonut palopaikalle toisenkin ruiskun, alettiin työskennellä ensiksi syttyneen rakennuksen sammuttamiseksi, mutta paloi se siitä huolimatta vakuuttamattomine irtaimistoineen maan tasalle. Itse torppa oli vakuutettu Turun läänin palovakuutusyhdistyksessä 1,500 markasta.
ONNELLISIA ELÄINTARINOITA
Seuraavat kaksi tarinaa on lainattu yhdistyksemme jäsenen palomestari evp. Reijo Salmisen kirjoittamasta ja Siltalan kustantamon julkaisemasta kirjasta ”Tulta, hikeä ja kyyneleitä”.
KOIRANPENTU HÄDÄSSÄ
Eräs tapahtuma maaliskuisena koleana päivänä ylitti jopa valtakunnallisen uutiskynnyksen. Pentu oli joko pudonnut tai heitetty Ruissalon sillalta mereen. Kuin ihmeen kaupalla pentu oli selviytynyt sillan kannatinpilarin juurella olevalle pienelle maa-alueelle. Pentu oli ollut siellä jo jonkun aikaa, kunnes ohikulkija huomasi sattumalta sillan kannatinpilarin tasanteella vikisevän, laihan ja likaisen koiranpennun ja ilmoitti asiasta hätäkeskukseen. Hälytykseen lähti keskuspaloasemalta sukellusyksikkö sekä Artukaisten sivuasemalta pelastusyksikkö, jossa oli pitkät tikkaat.
Pintapelastaja lähti uimaan koiran luo koska ajateltiin, että pentu pelästyisi metallisten tikkaiden aiheuttamaa kolinaa ja karkaisi mereen. Tikkaita myöten pilarin juurelle laskeutunut palomies toi pennun sylissään ylös tukevalle maalle. Oli liikuttavaa seurata kuinka surkeassa kunnossa oleva ja kylmästä hytisevä pentu painautui tiiviisti ja luottavaisena pelastajaansa vasten.
Pentu toimitettiin eläinsuojeluvalvojan hoiviin. Se ulosti vielä monen päivän ajan sillan alla syömiään kiviä ja muovinpalasia, mutta sinnikäs koira selviytyi kaikista koettelemuksistaan huolimatta. Sen tarinaa seurattiin laajasti mm. lehdistössä.
Kun palomiehet myöhemmin kyselivät mahdollisuutta ottaa koira Artukaisten aseman lemmikiksi, saatiin kuulla että pennulle oli jo kymmeniä ottajia. No me olimme tietysti iloisia, kun kuulimme pennun päässeen huolella valittuun ja hyvään perheeseen lemmikiksi.
Pelastetun koiran pennun tarinaan liittyy vielä sellainen anekdootti, että kun tulimme seuraavaan työvuoroon, meitä odotti asemalla runsaasti ihailijakirjeitä, ja -kortteja, villasukkia ja jopa täytekakkuja. Kakut jaettiin tasapuolisesti eri asemien kesken, ihailijapostit luettiin porukalla kahvipöydässä ja villasukat lahjoitettiin operaatioon osallistuneille palomiehille. Koskaan emme olleet saaneet ihmisen pelastamisen jälkeen tällaista huomiota – medialla on valtava voima.
MÄYRÄKOIRA PUTKESSA
Eräänä sunnuntai-iltana keskuspaloasemalle ajoi hätääntynyt pariskunta. Heillä oli mukanaan mäyräkoira, joka oli juuttunut kiinni Y-haaraiseen, kovaa muovia olevaan viemäriputkeen. Pariskunta oli ollut mökillään saaristossa korjaustöissä, kun heidän koiransa oli lähtenyt jahtaamaan pihalle ilmestynyttä hiirtä. Kauhistunut hiiri oli livahtanut pakoon pihamaalla lojuneeseen putkeen, eikä jahdista innostunut koira ollut tajunnut, että sen ei kannattaisi yrittää samaa perässä. Niinpä sekin oli syöksynyt päätä pahkaa kiilamaisesti toisesta päästään kapenevaan putkeen, josta hiiri oli vielä mahtunut ulos, mutta koira juuttunut lujasti kiinni putken uumeniin.
Pariskunta oli yrittänyt irrottaa koiraansa kaikilla mahdollisilla keinoilla, mutta mikään ei ollut auttanut. Lopulta he olivat viimeisenä keinonaan hypänneet ”koiraputki” mukanaan veneeseen ja ajaneet maihin päästyään paloasemalle pyytämään apua.
Päätimme soittaa päivystävälle eläinlääkärille. Hän ei ollut paikkakuntalaisia, mutta oli juuri matkalla Naantalista Turkuun. Neuvoimme nuorelle naislääkärille ajoreitin keskusasemalle ja jäimme odottamaan hänen saapumistaan.
Odotellessamme päätimme kokeilla vanhaa kikkaa eli saippuavettä mutta siitä ei ollut mitään hyötyä. Ei myöskään minkäänlaisista kokeilemistamme työkaluista. Mäyräkoira oli ja pysyi putkessa.
Kun eläinlääkäri saapui, hän varmasti aisti asenteellisen ilmapiirin palomiesten keskuudessa; miten tämä nuori nainen muka onnistuisi tehtävässä, jossa he olivat työkaluineen epäonnistuneet?
Eläinlääkäri tutki hetken tilannetta ja ilmoitti sitten, että kyllä tämä koira putkesta ulos saadaan. Hän antoi koiralle piikin, joka nukutti sen ja poisti samalla lihasjännityksen. Nyt koira tuli ulos putkesta kevyesti vetämällä.
Jonkin ajan kuluttua se heräsi ja näytti olevan täysin kunnossa. Niin sai tämäkin pelastustehtävä onnellisen lopun nuoren naiseläinlääkärin peitotessa tällä kertaa palomiehet.